Henkilöstö­hallinnon Luotsi

Joskus laiva tarvitsee ulkopuolisen luotsin kääntyäkseen

Etusivu       >       Palvelut

HR:n rooli korostuu etenkin haastavina aikoina. Henkilöstöhallinnon järjestelmä onkin kuin yrityksen hiljainen sydän: jos sen toiminnassa on häiriöitä, ovat seuraukset järisyttävät. Ja kun se toimii normaalisti, ei sitä hädin tuskin edes huomaa. HR:stä on pidettävä aivan erityistä huolta ja vastuumme on suuri, aivan kuten kokeneella luotsilla kuuluukin olla.

HR on ottanut jättiläisen askelia viime vuosina, ja sen kehitysloikka onkin ollut huima pilvijärjestelmiin siirryttäessä. HR trendaa vahvasti, ja erilaisia hankkeita ja kehitystä on valtavasti meneillään. Kertyneen HR-datan vaikutus liiketoiminnalle on kasvanut yhä etenevissä määrin ja prosessien toimivuus on avainasemassa toimivassa organisaatiossa. Analytiikan ja datan hyödyntäminen ja uusien toiminnallisuuksien sekä toimintamallien hyödyntäminen ovat nostaneet HR:n ansaitsemaansa valokeilaan.

Monessa organisaatiossa henkilöstöhallinnon prosessien ja järjestelmien uudistus on juuri nyt tapetilla. Luotsimme auttavat mielellään näissä tilanteissa, ja neuvovat, miten uudistukset kannattaa toteuttaa juuri sinun organisaatiosi tapauksessa. Näemme itsemme luottopartnerina, joka tekee mitä lupaa. Olemme rohkeita ja luotsaamme asiakkaitamme mielellään uusia tuulia kohti.

Luotsi lyhyesti

Mitä?

Autamme organisaatiotasi valitsemaan tarpeen mukaan uuden HR-järjestelmän tai kehittämään ja jatkojalostamaan olemassa olevaa järjestelmääsi. Vankan kokemuksemme avulla luotsaamme uudistuksesi turvallisesti ohi karikoiden, ja tarvittaessa tuomme sinulle uusia näkemyksiä siitä, miten prosesseja kannattaa uudistaa juuri sinun tapauksessasi. Varmistamme mahdollisimman sujuvan, helpon ja yllätyksettömän käyttöönoton.

Miksi?

Ajantasainen henkilöstöhallinnon järjestelmä on tarpeen organisaation jokapäiväisen toiminnan sujuvoittamiseksi – ja parhaimmillaan liiketoiminnan tehostamiseksi. Moderni HR-järjestelmä auttaa henkilöstön rekrytoinnissa, tavoitteiden asetannassa ja kehityskeskusteluissa, ja niihin voi sisältyä sisäänrakennettuja koulutuksia ja palkitsemismalleja. Työkalu tukee prosesseja ja auttaa miettimään HR-prosesseja osana koko yrityksen liiketoimintaa. HR-data ja prosessit ovat kivijalka, joka mahdollistaa yhteistyön muiden kriittisten liiketoimintaprosessien kanssa.

Kenelle?

Henkilöstöhallinnon alalla on tapahtunut valtava murros. Pilvijärjestelmät ovat tulleet rynnäköllä. Kun oman organisaation resurssit eivät riitä, saa luotseiltamme saat apua prosesseihin, uusien järjestelmien valintaan tai olemassa olevien kehittämiseen, testauksiin ja integraatioihin. Organisaatiomuutokset, muutoshallinta ja niiden vieminen onnistuneesti maaliin ovat myös luotsiemme ydinosaamista.

Me Klarigolla tiedämme, että henkilöstön tiedot ovat yrityksen arvokasta omaisuutta, josta on pidettävä huolta. Tämä pätee kaikenkokoisiin yrityksiin. Olemme huomanneet, että monesti asiat ja haasteet, jotka tulevat vastaan isommilla toimijoilla, tulevat vastaan myös pienemmillä. Olemme objektiivinen kumppani, joka auttaa kilpailuttamaan, valitsemaan ja kehittämään juuri sinulle sopivia järjestelmiä ja toimintamalleja sekä uudistuksia, yrityksen koko ja tarpeet huomioiden.

Meille HR-projekteissa tärkeintä on se, että asiakas saavuttaa projektilleen annetut tavoitteet, kuten prosessien yhtenäistäminen järkevällä tavalla ja käyttäjäystävällisyyden varmistaminen. Haluamme saada kokonaisvaltaisesti yrityksen työkalut tukemaan henkilöstöhallinnon prosesseja.

Kanssamme syntyy usein pitkiä asiakassuhteita. Klarigon puoleen on aina helppo palata: yhteistyötä on mukava jatkaa, kun talo on tuttu. Monesti tutustumme henkilötasollakin. Uskomme vilpittömästi olevamme Suomen välittävin konsulttitalo. Klarigolla asiakkaita kunnioitetaan aidosti, ja meille on sydämen asia, että asiakas on ykkönen.

” Klarigoon voi ottaa yhteyttä missä vaiheessa vain hanketta tai projektia. Eräässä tuoreessa projektissa lähdimme ihan siitä liikkeelle, mitä tiimi tekee ja mihin ollaan matkalla. Kuvasimme kaikkien roolit ja vastuut, sekä loimme tukiprosessit ja käsikirjat. Osallistimme aktiivisesti. Yhteistyössä kanssamme tapahtui kulttuurimuutos. Se ei tapahdu PowerPoint -slideilla vaan aidolla yhdessä tekemisellä. Oltiin rohkeita ja kokeilevia. Välillä vain pulistiin kahvikuppien äärellä, ja juuri näinä rentoina hetkinä syntyivät ne parhaat ideat ja oivallukset.”

Asiantuntijalausunto

Susanna Lindholm
Johtava konsultti & tiiminvetäjä

Kysyttävää? Ota yhteyttä Luotsi-asiantuntijaamme:

Susanna Lindholm
Tiiminvetäjä, Johtava konsultti

Uusimmat kirjoituksemme

Voisiko Klarigo olla sinulle sopiva kumppani?

Jos vastaat yhteenkin seuraavista kyllä, sinun kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä meihin.

1.

Etsit sopivan kokoista kumppania. Meillä ei ole Napoleon-syndroomaa, vaan sanomme suoraan, että emme kilpaile isojen kanssa. Vahvuutemme on törkeän kovat osaajat, joiden kanssa on törkeän kivaa tehdä töitä.

2.

Arvostat kokemuksen tuomaa varmuutta. Kun rekrytoimme, emme katso ikävuosia, vaan ihailemme tietotaitoa, kykyä tulla ihmisten kanssa toimeen ja oma-aloitteista asennetta. Kaikki työntekijämme ovat timantinkovia asiantuntijoita, ja sen päälle ihan jäätävän mukavia tyyppejä.

3.

Kumppanin huumorintaju on sinusta tärkeä ominaisuus – vähän niin kuin kahvinkeittotaitokin. Huumorin tasosta ei kuitenkaan ole takuita ja kahvia meistä jokainen keittää oman maun mukaan.

4.

Luottamus ja hyvä työmoraali on kaiken lähtökohta. Olemme avoimia ja rehellisiä. Jos mokaamme, myönnämme sen ja otamme siitä vastuun. Teemme aina kaikkemme, että maaliin mentäisiin kerralla ja kunnolla. Projektit eivät ole meille liian pieniä tai liian isoja. Ne ovat kaikki uniikkeja haasteita, joita lähdemme uteliaina kampittamaan.

5.

Haluat arvomaailmojen kohtaavan. Mielestäsi itsekehu, sooloilu, pönöttäminen tai minkäänlainen esittäminen ja harhaanjohtaminen ei ole kaunista. Inhimillisyys, keskinäinen kunnioitus, ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta taistelu sen sijaan on.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:

Marketta Iivari

Jenni Khadr