SOK ja Klarigo yhteistyöllä kohti sujuvampaa arkea

Janne Liukkonen, johtaja, HR-ketjuohjaus, työskentelee SOK:lla, palvelualueenaan koko S-ryhmä. Hän vastaa työssään yksiköstä, jossa tehdään ryhmätasoista henkilöstötyön kehittämistä, hankkeita ja strategian eteenpäin viemistä. Nyt hän kertoo yhteistyöstään Klarigon, Suomen välittävimmän konsulttitalon, kanssa. ”Parasta työssäni on päästä työskentelemään ihmisten kanssa, jotka ovat osa-alueensa terävimpiä kyniä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Se on todella energisoivaa: tulee miettineeksi, miten […]

Klarigo on saanut ensimmäisen toimitusjohtajansa

Klarigo Oy on saanut johtoonsa ensimmäistä kertaa toimitusjohtajan. Positioon nousee aiemmin yrityksen talouspäällikkönä toiminut Jenni Khadr. ”Haluamme aidosti olla Suomen välittävin konsulttitalo ja kohdata asiakkaamme yksilöinä – myös vaativassa konsulttimaailmassa. Minulle on kunnia saada ottaa välittävän toimitusjohtajan tehtävä nyt vastaan”, Khadr kertoo. Hän astuu toimitusjohtajan työhön 1.9.2021.

Klarigon tuorein vahvistus Kaija on aina valmiina uusiin seikkailuihin ja pitämään asiakkaan puolta

Kaija on aloittanut joulukuussa Klarigolla – mutta tässä tapauksessa kyse on kaikesta muusta kuin untuvikosta. Kaijalla on taustallaan niin hurjan kova ja monipuolinen työkokemus, että voi vaan äimistellä, miten yksi ihminen on ehtinyt kaikkea! Tämä rautainen tekijä on keitetty monessa sopassa, ja vuosien varrella on ehtinyt kertyä kultaakin kalliimpia oppeja taskuihin.  Kaijalla on mahtava asenne […]

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021

Haluamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme sekä asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivottaa ihan jokaiselle ihanaa joulua. Vuosi 2020 on ollut kaikella tapaa poikkeuksellinen ja erilainen. Kiitos, että olet jaksanut <3 Tänä jouluna halusimme auttaa kotimaan lapsia Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Uudistimme nettisivumme

Julkaisimme tänään ihka uudet nettisivumme! Päivitimme niin visuaalisen ilmeen kuin sisällönkin vastaamaan sitä, mikä Klarigo on ja haluaa olla. Uudistuksen lähtökohtana oli halu kertoa tarjoamistamme palveluista paremmin ja tiivistetymmin sekä tuoda tarkemmin esiin arvomaailmaamme. Lisäksi projektille asetettiin tavoitteiksi uusasiakashankinnan tukeminen, myynnin lisääminen sekä liiketoiminnan kehittäminen ja verkkonäkyvyyden parantaminen. Uudistus toteutettiin yhteistyössä Sinisen Härän rautaisten ammattilaisten […]

Jussi Joki ja Anders von Wendt sertifioiduiksi PRINCE2-osaajiksi

Klarigon analytiikkatiimin vetäjä Jussi Joki sekä taloushallinnon johtava konsultti Anders von Wendt suorittivat projektinhallintamenetelmä PRINCE2 Foundation -sertifikaatin syyskuussa 2020. PRINCE2 on maailman yleisin projektinhallintamenetelmä ja sitä soveltaa yli 20 000 organisaatiota yli 150 maassa.