Päätöksenteko on muutakin kuin numeroita: meitä ohjaavat myös tunteet ja kognitiiviset harhat

Ihmisten ajatteluun päätöksenteossa vaikuttavat monet tekijät, kuten tunteet, arvot ja jopa kognitiiviset harhat. Tämä tulisi huomioida myös liike-elämässä ja projektityössä, sillä inhimillisyys vaikuttaa päätöksiin monella tavalla – sekä myönteisesti että kielteisesti. Projektityössä, kuten liike-elämässä yleensäkin, ihmisen oletettiin pitkään olevan rationaalisesti käyttäytyvä olento, ja yritysjohdon päätösten kuviteltiin perustuvan tarkkoihin laskelmiin ja analyyseihin. Sittemmin on todettu, että […]

Klarigon henkilöstökysely osoitti vahvaa työssä viihtymistä 

Klarigo toteutti työhyvinvointikyselyn yhteistyössä Eläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Kiitosta saivat muun muassa reilut työskentelytavat. Myös vastaajien halukkuus suositella meitä työnantajana pysyi korkealla.  Kartoitamme vuosittain henkilöstömme jaksamista ja työssä viihtymistä yhteistyössä Eläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Uusimmassa henkilöstökyselyssä ilmeni isoja onnistumisia, mutta myös muutamia kehityskohteita, joihin aiomme jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.  Työssä viihtyminen korkealla tasolla  Kyselyn kokonaistulos pysyi korkealla. […]

20-vuotiaan Klarigon operatiivisen johdon tehokaksikko Jenni Khadr ja Marketta Iivari: ”Ollaan mieluiten aitoja, ei esitetä rooleja”

Klarigon toimitusjohtaja Jenni Khadrin ja kehitysjohtaja Marketta Iivarin kanssa jutellessa käy nopeasti selväksi, että he ovat luonteiltaan kuin yö ja päivä. Harkitseva ja tyyni Jenni tasapainottaa ideoita räjähtelevää ja tuumasta toimeen tarttuvaa Markettaa. Erilaisuus onkin hyvin sujuvan yhteistyön salaisuus: ”Minä tykkään seikkailla, leijua ja suunnitella korkealentoisiakin juttuja. Jenni taas on meistä se, joka siilaa esiin […]

Henkilöstöanalytiikan valtavan potentiaalin hyödyntäminen tuo yrityksille huomattavasti lisää kykyä ymmärtää nykytilannetta ja kehittää toimintaansa

Helmikuussa Suomen välittävimmällä konsulttitalo Klarigolla aloittanut Sari Mattila on raudanluja HR ja HR IT -ammattilainen, jolla on vuosien kokemus erilaisista HR-projekteista lukuisissa yrityksissä, kuten UPM:llä, Postilla ja YIT:llä. HR-ala vei kauppatieteiden maisteriksi valmistuneen Sarin mukanaan, mutta kiinnostus alan haasteisiin ja uusin tuuliin pysyy yllä monipuolisten HR ja HR IT -työtehtävien ansiosta. Vapaa-ajallaan lintubongausta, tennistä ja […]

Jatkuvasti muuttuva yritysmaailma tarjoaa Julialle palkitsevia haasteita

Syyskuun alussa Suomen välittävimmän konsulttitalon Klarigon taloustiimissä aloittanut Julia Kovalainen on kunnianhimoinen ja monipuolinen talouden ja HR:n projektiammattilainen. Julia on kasvanut yrittäjäperheessä, joten kiinnostus yrityselämään on tullut jo äidinmaidosta. Hän on opiskellut oikeustaloustiedettä ja lainsäädännön tutkimusta Itä-Suomen yliopistossa.  Persoonasta paistavat energisyys, sinnikkyys ja aito kiinnostus omaan työhön. Julia rakastaa pitkiä juoksulenkkejä, matkustamista ja lukemista. Seuraava […]